Matkustelua: Ilkley Moor

Tämä pieni patikointireissu tehtiin jo 29. syyskuuta, eli siitä tuntuu olevan ikuisuus. Päivä jäi kuitenkin mieleeni hyvin lämpimänä ja rakkaana muistona. En ole ikinä ajatellut itseäni patikoinnista pitävänä ihmisenä, mutta näiden parin kuukauden aikana olen saattanut muuttaa mielipidettäni siitäkin harrastuksesta. Mihin ihmeellisiin paikkoihin sitä pääseekään, kunhan jaksaa nostaa itsensä kotisohvalta ylös!

Lähdimme siis suurella joukolla matkaan aikaisin aamulla tarkoituksena päästä pienen Ilkley-kaupungin nummialueelle. Juna saapui Ilkleyyn noin yhdeksän aikoihin, minkä jälkeen talsimme keskustan läpi portille, jonka takaa näimme jo suuren ja sumuisen nummen.

Ja sitten kiipeämään! Aamulla oli vielä varsin vilpoisaa ja tosiaan hyvin sumuista, mutta nautin siitä tunnelmasta, joka nummella vallitsi. Rauhallista, hiljaista ja taianomaista. Matkasimme aina vain korkeammalle ja ensimmäiset luovuttivat jo ensimmäisen puolentunnin jälkeen. Itse en kokenut patkointia ollenkaan rankkana, olin itseasiassa täynnä virtaa.

Ilkleyn kaupunki näkyy sumun läpi kaukana alhaalla.

Pysähdyimme syömään eväitä kalliolle. On huvittavaa kuinka kansainvälisessä seurassa piknikillä ollessa huomaa eron ruokailutottumuksissa. Ranskalaiset vetivät repuista etiin patonkinsa ja sveitsiläiset juustonsa. Siinä syödessämme alkoi aurinkokin lopulta paistaa. Näimme alhaalla mukavan näköisen majoitustalon, jonka pubissa päätimme käydä juomassa kahvit.

Väsytti

Rankkaa tämä käveleminen, sillä heti kun porukka sai tuolin takamustensa alle, kaikki simahtivat. Kun lepohetki oli suoritettu, jakautui joukkomme kahteen. Toiset lähtivät kohti juna-asemaa ja takaisin Leedsiin, toiset jäivät vielä nummille ja palasivat takaisin kallioille.Itse kuuluin jälkimmäiseen ryhmään.

Laura reunalla

Huipulla

Koska sää oli niin ihana ja kalliokivet niin mukavia, meni homma taas ihan torkkumiseksi.

 Auringossa makoilu keskeytyi, kun yhtäkkiä vieressämme ollutta kallion seinämää pitkin kiipesi luoksemme iloinen nuori mies. Tilanne oli hiukan huvittava, harvoin sitä nyt satunnaisiin hämähäkkimiehiin törmää. Hän kuitenkin kertoi olevansa paikallisen kiipeilyseuran jäsen ja tulleensa tänne ryhmänsä kanssa kiipeilemään. Pitkään juteltuamme hän lopulta kysyi tahtoisiko kukaan meistä yrittää kalliokiipeilyä. Luke suostui heti.

Yritimme olla hyvä kannustusjoukko Lukelle, mutta jostain syystä huutelumme sisälsi loppujen lopuksi vain lauseita "kenelle sä haluat, että me ilmoitetaan sun liiskaantumisesta ensimmäisenä?", "mikä sun äidin puhelinnumero on?" ja "saanko mä pitää sun kengät, kun sä kuolet?". Suurin syy tähän huuteluun oli tietysti se, että Luke sai koko homman näyttämään lapsellisen helpolta. Muutamassa minuutissa oli homma hoidettu ja mies saatu takaisin kielekkeelle. Huomattavasti suurempi viihdearvo olisi ollu katsella esimerkiksi allekirjoittanutta kiipeämässä samaista seinää - tosin se olisi saattanut nopeasti mennä myös mustan huumorin puolelle.

Patikoimme nummea pitkin takaisin samalle portille, mistä olimme tulleetkin, mutta eri reittiä kuin tullessa. Matkalla kohtasimme ihania pikku puroja, lampia, ylisosiaalisia ankkoja (joista yksi tahtoi väkisin tulla mukaamme) ja lisää ihania maisemia.

Keskustassa joimme vielä kahvit ennen Leedsiin palaamista. Ihana päivä takana.

Ilkley Moor on muuten myös tuttu Harry Potter-maailmasta. Huispauksen maailmanmestaruuskisat järjestettiin täällä. Hih. Mieleeni tuli, että voisin hyvin kirjoittaa merkinnän ihan vain Potter-aiheisesta matkustelusta, sillä tuntuu, että minne tahansa menenkin, joka ikinen paikka liittyy jotenkin Potteriin. Ehkä koko Englanti vain on niin taianomainen.