Rikkinäisiä sydämiä ja nuutuneita ruusuja

 Pitkän kirjoittamistauon jälkeen hieman henkilökohtaisempaa tekstiä:

Ystävänpäivää vietettiin perjantaina. Olen aina jollakin tasolla pitänyt siitä suomalaisesta ystävänpäivän vietosta, kun kaikille läheisille voi lähettää sydämin koristeltuja kortteja sekä vaaleanpunaisia nallekarhuja. Tämä kuitenkin oli ensimmäinen ystävänpäiväni sinkkuna vuosiin ja se korostui tällaisessa maassa kuin Englanti, missä ystävänpäivä on nimenomaan rakastavaisten juhla. Jos tuntee olevansa yskinäinen, Valentine's day aiheuttaa varmasti erityisen synkkiä tunteita, kun kaikkialla ympärillä ihmiset saavat kultamussukoiltansa suklaata, ruusuja ja tunteiden tunnustuksia. Itselläni tilanne oli juurikin tämä. Olen viettänyt erittäin paljon aikaa sisällä miettimässä ja murehtimassa suhde-elämääni tämän alkuvuoden ajan, mutta yllätyin itsekin siitä kuinka rankka asia ystävänpäivä minulle loppujen lopuksi olikaan.

Menimme suurella porukalla syömään paikalliseen buffet-ravintolaan ja illan aikana huomasin monella ystävälläni olevan sama asia mielessä: ystävänpäivä on vuoden kamalin päivä. Illan aikana kuuntelin monta tarinaa siitä mitä negatiivista ystävänpäivä tuo mieleen eri puolilta maailmaa kotoisin oleville ystävilleni. Eräs heistä oli jätetty ystävänpäivänä - yksi kierros shampanjaa pöytään, kiitos! - toinen taas vietti ensimmäistä ystävänpäiväänsä sinkkuna viiteen vuotaan - eiköhän kilistetä sillekin - ja kolmannelle se merkitsi viikko sitten päättyneen suhteen vuosipäivää - toinen pullo, kiitos!
Saatoin siis hyvin todeta, etten ole yksin ystävänpäivämasennukseni kanssa. Illan aikana löysin tieni myös kotibileisiin, missä meno oli tuttuun brittityyliin hyvin riehakasta. Juhlien bulgarialainen isäntä oli ottanut asiakseen ilahduttaa kaikkia sisään astuvia neitoja ruusulla. Itse sain niitä kaksi, kun eräs ranskalainen nuori mies tahtoi ilahduttaa minua toisellakin kukalla. Keräsin huomiota juhlissa olemalla ainoa nainen, jolla on kaksi ruusua. En kuitenkaan ollut illan aikana juhlatuulella sillä mieltäni painoi moni asia, kuten esimerkiksi se, että paras ystäväni on niin kaukana luotani tällä hetkellä. Olisin kaivannut myöhäisen yön syvällistä juttutuokiota hänen kanssaan. Pidin tosin ruusuistani kiinni hyvin tiukasti koko illan ajan. Pojat eivät tainneet tietääkään kuinka paljon he minua niillä ilahduttivat. Tosin oloni tuli uudelleen surulliseksi, kun juhlista aamu neljältä palattuani sain nuutuneet ruusuni veteen. Katselin niitä pitkään ja mietin miten ihmeessä saan ne ja itseni virkistymään.

Tämä ystävänpäivä alleviivasi ajatuksen, joka on painanut mieltäni pitkään. En tahdo olla sinkku. En tahdo olla yksin. Ystäväni sanovat, että nythän minulla on vapautta nauttia elämästä ja keskittyä niihin asioihin joita juuri minä tahdon tehdä. He ovat aivan oikeassa. Mutta miten nauttia, kun mieli on jatkuvasti raskas ja kaipaa toista ihmistä.

Oltuamme illallisella buffet-ravintolassa ystäväni saivat päähänsä varastaa ravintolan ystävänpäiväsomistukseen kuuluuneet sydän-ilmapallot. Kikattaen kuin innostuneet teinit juoksimme sivukujalle ravintolan taakse ja päätimme kostaa ystävänpäivälle. Ilmapallot räjähtelivät kovaäänisesti ja nauru raikui varmasti kauas. Ainakin sen yhden illan ajan olimme kaikki sydäntensärkijöitä.

Matkustelua: Ilkley Moor

Tämä pieni patikointireissu tehtiin jo 29. syyskuuta, eli siitä tuntuu olevan ikuisuus. Päivä jäi kuitenkin mieleeni hyvin lämpimänä ja rakkaana muistona. En ole ikinä ajatellut itseäni patikoinnista pitävänä ihmisenä, mutta näiden parin kuukauden aikana olen saattanut muuttaa mielipidettäni siitäkin harrastuksesta. Mihin ihmeellisiin paikkoihin sitä pääseekään, kunhan jaksaa nostaa itsensä kotisohvalta ylös!

Lähdimme siis suurella joukolla matkaan aikaisin aamulla tarkoituksena päästä pienen Ilkley-kaupungin nummialueelle. Juna saapui Ilkleyyn noin yhdeksän aikoihin, minkä jälkeen talsimme keskustan läpi portille, jonka takaa näimme jo suuren ja sumuisen nummen.

Ja sitten kiipeämään! Aamulla oli vielä varsin vilpoisaa ja tosiaan hyvin sumuista, mutta nautin siitä tunnelmasta, joka nummella vallitsi. Rauhallista, hiljaista ja taianomaista. Matkasimme aina vain korkeammalle ja ensimmäiset luovuttivat jo ensimmäisen puolentunnin jälkeen. Itse en kokenut patkointia ollenkaan rankkana, olin itseasiassa täynnä virtaa.

Ilkleyn kaupunki näkyy sumun läpi kaukana alhaalla.

Pysähdyimme syömään eväitä kalliolle. On huvittavaa kuinka kansainvälisessä seurassa piknikillä ollessa huomaa eron ruokailutottumuksissa. Ranskalaiset vetivät repuista etiin patonkinsa ja sveitsiläiset juustonsa. Siinä syödessämme alkoi aurinkokin lopulta paistaa. Näimme alhaalla mukavan näköisen majoitustalon, jonka pubissa päätimme käydä juomassa kahvit.

Väsytti

Rankkaa tämä käveleminen, sillä heti kun porukka sai tuolin takamustensa alle, kaikki simahtivat. Kun lepohetki oli suoritettu, jakautui joukkomme kahteen. Toiset lähtivät kohti juna-asemaa ja takaisin Leedsiin, toiset jäivät vielä nummille ja palasivat takaisin kallioille.Itse kuuluin jälkimmäiseen ryhmään.

Laura reunalla

Huipulla

Koska sää oli niin ihana ja kalliokivet niin mukavia, meni homma taas ihan torkkumiseksi.

 Auringossa makoilu keskeytyi, kun yhtäkkiä vieressämme ollutta kallion seinämää pitkin kiipesi luoksemme iloinen nuori mies. Tilanne oli hiukan huvittava, harvoin sitä nyt satunnaisiin hämähäkkimiehiin törmää. Hän kuitenkin kertoi olevansa paikallisen kiipeilyseuran jäsen ja tulleensa tänne ryhmänsä kanssa kiipeilemään. Pitkään juteltuamme hän lopulta kysyi tahtoisiko kukaan meistä yrittää kalliokiipeilyä. Luke suostui heti.

Yritimme olla hyvä kannustusjoukko Lukelle, mutta jostain syystä huutelumme sisälsi loppujen lopuksi vain lauseita "kenelle sä haluat, että me ilmoitetaan sun liiskaantumisesta ensimmäisenä?", "mikä sun äidin puhelinnumero on?" ja "saanko mä pitää sun kengät, kun sä kuolet?". Suurin syy tähän huuteluun oli tietysti se, että Luke sai koko homman näyttämään lapsellisen helpolta. Muutamassa minuutissa oli homma hoidettu ja mies saatu takaisin kielekkeelle. Huomattavasti suurempi viihdearvo olisi ollu katsella esimerkiksi allekirjoittanutta kiipeämässä samaista seinää - tosin se olisi saattanut nopeasti mennä myös mustan huumorin puolelle.

Patikoimme nummea pitkin takaisin samalle portille, mistä olimme tulleetkin, mutta eri reittiä kuin tullessa. Matkalla kohtasimme ihania pikku puroja, lampia, ylisosiaalisia ankkoja (joista yksi tahtoi väkisin tulla mukaamme) ja lisää ihania maisemia.

Keskustassa joimme vielä kahvit ennen Leedsiin palaamista. Ihana päivä takana.

Ilkley Moor on muuten myös tuttu Harry Potter-maailmasta. Huispauksen maailmanmestaruuskisat järjestettiin täällä. Hih. Mieleeni tuli, että voisin hyvin kirjoittaa merkinnän ihan vain Potter-aiheisesta matkustelusta, sillä tuntuu, että minne tahansa menenkin, joka ikinen paikka liittyy jotenkin Potteriin. Ehkä koko Englanti vain on niin taianomainen.

Halloween & Bonfire Night

 Täällähän alkaa olla jopa kylmä sää! Kuulen aivan liian usein sutkautuksia kuten "tämä sää on sulle varmaan niin kuin kesä" nykyään (yrittävät siis vihjata että tämä hyytävän kylmä tuuli ja sää on kuin Suomen versio lämpimästä kesästä. Pöh!). Tule takaisin lämmin auringonpaiste!

Minun pitäisi opetella hutkimaan itseäni enemmän. Niin paljon on sattunut ja tapahtunut viime kuukausien aikana, mutta en ole saanut itseäni niskasta kiinni, jotta olisin saanut kirjoitettua jotakin niistä! Nyt kun ensimmäinen yliopistoprojekti on saatu päätökseen, voin taas käyttää vapaa-aikaani kaikenlaiseen hyödyttömään ja hyödylliseen toimintaan. Eli toisin sanoen Netflixin suurkulutukseen ja kuntosalilla ravaamiseen. Yritän saada bloginikin ajan tasalle ennen kuin onkin jo aika palata takaisin Suomeen.

Viime viikolla juhlittiin Halloweenia. Yksikään lapsi ei tietenkään uskalla keppostelemaan opiskelija-asuntoloille, nämä kun ovat kauhutaloja muutenkin, joten minun ei tarvinnut antaa namuvarastostani mitään kenelläkään. Opiskelijoillehan Halloween on vain yksi hyvä syy lisää juhlia, joten illalla pelottavan näkösiä otuksia alkoi liikkua kaduilla pullot kilisten ja kerääntyä pippaloihin eri puolille kaupunkia. Itsekin menin kavereiden luokse illalla juhlimaan, mutta ensin minun täytyi kiireisesti keksiä itselleni asu. Päätin pukeutua Anne Boleyniksi (Henrik VIII:n toinen vaimo, Englannin historiaa, jee!), koska se oli helpoin ratkaisu - Boleyn-kaukakoru kaulaan, tekoverta kaulalle ja menoksi.

Boleyn-koru ja kaulahaava näkyvissä

Juhlissa pojat olivat ostaneet kunnon Halloween-meikkiseitit, mutta sormi oli mennyt suuhun siinä vaiheessa, kun olivat tajunneet, ettei kukaan heistä osaa maskeerata. Joten kun saavuin paikalle, oli minua vastassa lauma nuoria miehiä odottamassa, että autan heitä meikkaamisessa. Ihan jokapäiväistä toimintaa siis. Kun kaikki jokerit, mafiamiehet ja lätkäpelaajat olivat saaneet naamoihinsa mieleisensä maskin, alkoi porukkaa saapua enemmänkin. Loppujen lopuksi porukkaa oli niin paljon, että kävelemään ei mahtunut. Oli zombeja, Itse Ilkimyksen pikkukätyreitä, ninjoja ja vampyyreita. Ihanaa, kun ihmiset jaksavat panostaa naamiaisiin!

Lanasin lisää tekoverta juhlissa, mutta en meinannut millään saada sitä seuraavana aamuna kaulaltani irti. Huh!

Ilta jatkui yökerhoon. En ole ikinä nähnyt yhtä paljon omituisia otuksia niin pienessä tilassa heilumassa hirviömäisten tanssiliikkeidensä kanssa. Tietenkään Halloween ei rajoitu täällä vain yhteen iltaan ja kaupungilla saattoikin nähdä, varsinkin iltaisin, koko viikonlopun ajan naamiaisasuisia ihmisiä. Bileet jatkuivat joillakin samaa tahtia koko viikonlopun. Veikkaan, että se kaikkein kammottavin asia Halloweenissa on se krapulan määrä kolmen yön juhlimisen jälkeen. Itselle riitti yksi ilta ja vietinkin viikonlopun lähinnä katsellen elokuvia kavereiden kanssa.

Halloweenin jälkeen seuraa Bonfire night 5. marraskuuta. Kyseessähän on siis uuden vuoden kaltainen ilotulitusyö, johon sisältyy myös kokkojen polttamista. Tarkoitus on juhlia sitä, että Guy Fawkes epäonnistui Englannin parlamenttitalon räjäyttämisessä 1600-luvulla. Tämä kansa osaa juhlistaa epäonnistumista!

 "Remember, remember the fifth of November of gun powder treason and plot. I know of no reason why the gun powder treason should ever be forgot."

Ilotulitusten jälkeen taivuttelimme vartiomiehen avaamaan yliopistorakennuksen ovet meille, jotta pääsimme auditorioon katsomaan elokuvaa V for Vendetta (V niin kuin verikosto), joka siis perustuu Guy Fawkesin tarinaan. Nyt on tämäkin elokuvaklassikko nähty. Pidin kovasti.

Sellaista tällä kertaa. Nyt täytyy mennä nukkumaan, jotta jaksaa taas aamulla kuntosalille! Hyvää yötä!

Huokaisu helpotuksesta

Pahoittelen, että viime viikot ovat olleet blogini kannalta täysin hiljaisia. Aikaisemmin kuvailemani Royal Armouries-projekti ja kaikki pienet matkat ympäri Englantia ja Skotlantia ovat kuluttaneet vapaa-aikani täysin. Nyt olen kuitenkin saanut ensimmäisen opintoihini liittyvän projektin päätökseen - vain raportti puuttuu. Voin siis huokaista helpotuksesta. Ajattelin nyt vähän jakaa työni tuloksia. Huomenna voisin varata aikaa muiden kuulumisten kertomiselle.

 Muutamia sivuja luonnoskirjasta:

1. maailmansodan aikaista muotia

1. maailmansodan jälkeistä muotia

Unikko-luonnoksia, ennen kuin tajusin Marimekko-yhteyden.

 

Mallisto, jonka suunnittelin Royal Armouries museolle.

Suunnittelin printit, jotka esittelin sisustustyynyissä.

I Want You to Remember- ja Airplanes-kuosit

Suunnittelemastani mallistosta toteutin yhden asun. Kun sainn asun valmiiksi, pyysin yhtä Photography Societyn (johon myös itse kuulun) kaveria kuvaamaan asun itseni päällä. Mekko siis tosiaan on tehty halvimmasta lakanakankaasta ja on kokoa 44 eli todella epäistuva minun päälleni - mutta en kiireessä ehtinyt muutakaan mallia hankkia, joten eivätköhän nämä kuvat aja asiansa. Nuppineuloilla ylimääräinen kangas piiloon selän taakse ja vyö päälle niin hyvä tulee! (Kaikista kiireistä huolimatta ehdin kyllä käydä kampaajalla! Hupsista)

Ja nyt täytyykin juosta naapurin poikien kanssa elokuviin. Captain Phillips Tom Hanksineen odottaa. Huomenna lisää kuulumisia yliopistotehtävien ulkopuolelta!

Royal Armouries-projekti

Päätin näin kotona vietetyn lauantai-illan kunniaksi selventää ajatuksiani kouluprojektini suhteen. Opinnoille on viime aikoina jäänyt säälittävän vähän tilaa pienessä mielessäni, joten ehkä löydän uuden innon ja inspiraation aiheeseen tätä kautta.

Eli tosiaan saapuessani Englantiin minulle selvisi, ettei tästä yliopistosta löydy vaatetussuunnittelun linjaa ollenkaan. Onhan se mukavaa matkustaan toiseen maahan opiskelemaan ja tajuta siellä, että kaikki opintosunnitelmasi menevät täysin uusiksi. Vaatetussuunnittelun sijasta opiskelisin lukukauden verran tuotemuotoilun ryhmän kanssa. Mutta ei hätää, minulle sanottiin. Voisin kuulemma hyvin käyttää tulevaa projektia myös vaatetussuunnittelun pohjana, se vaati vain hiukan luovuutta.

Sain ensimmäisenä koulupäivänä nenäni eteen "Royal Armouries"-otsikolla varustettuja papereita. Kymmenen sivun tehtävänanto kuului tiivistettynä näin:
Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta ensimmäisen maailmansodan syttymisestä. Tätä varten jokainen Englannin museo on velvollinen luomaan jotakin aiheeseen liittyvää ja kiinnostavaa materiaalia, tekemistä tai tutkittavaa kävijöilleen. Leedsin Royal Armouries-museo tarvitsee opiskelijoilta nyt siis ideoita, ehdotuksia ja protoja. Jes.

Ase- ja sotahistoria ei valitettavasti ole ollut se kaikkein inspiroivin historian osa-alue minulle. Ongelmakysymyksenä minulle ei ollut ainoastaan se, kuinka saisin tästä omaan alaani sopivan projektin, vaan myös kuinka ehdin tehdä taustatutkimusta ensimmäisestä maailmansodasta brittien näkökulmasta ja kuinka saan itse revittyä aiheesta inspiraatiota.

Tein taustatutkimusta sota-ajan vaatetuksesta. Luonnostelin ajan naisia ja pukuja. Tutkin erilaisia sotaan liittyviä symboleita. Piirsin lentokenoita. Luin rintamalta lähetettyjä kirjeitä rakkaille. Maalasin unikoita, kunnes tajusin, että jos käyttäisin maalauksiani esimerkiksi kankaan printtinä, Marimekko saisi kerrankin aihetta syyttää muita plagionnista. Lopulta päädyin työstämään seuraavanlaista ideaa, jonka jo esittelin museon edustajallekin:

Museon työntekijöiden stailaus: kävin opastetulla kierroksella museossa ja erehdyin luulemaan opasta ensin siivoojaksi. Ajattelin, että näin muistovuoden kunniaksi olisi hyvä kehittää oppaille ammattimainen ja tyylikäs asu, josta käy ilmi, että he tietävät mistä puhuvat.

Tuotekokoelma lahjapuotiin myytäväksi: museolla on suuri lahjapuoti, jossa myydään hyvin laajasti erilaisia tuotteita luodin muotoisista kynistä kalliisiin punaviineihin. Suunnittelen museolle pienen vaate- ja asustemalliston, joissa hyödynnän itse suunnittelemiani printtejä.

 Tuotesuunnittelua oikeasti opiskelevilla on hiukan erilainen näkemys aiheeseen. Heidän projektejaan on mielenkiintoista seurata. Nyt minun vain täytyisi saada omista ajatuksistani kunnolla kiinni, jotta saisin työstettyä omaa projektiani eteenpäin. Taisin haukata liian ison palan syötäväksi, mutta enköhän minä tästä muutamalla unettomalla yöllä loppujen lopuksi selviydy.

Pikaiset terveiset!

Neljä viikkoa ja kuusi päivää. Niin kauan meni, että koti-ikävä sai minut kiinni. Tokihan ajattelen koti-Suomea lämmöllä useinkin, mutta tänään on ollut erityisen suuri kaipaus äidin olohuoneen sohvannurkkaa, ystävien halauksia ja isovanhempien luona vietettyjä iltapäiviä kohtaan. Viimeiset pari päivää ovat olleet varsinainen tunnevuoristorata, sillä seurustelusuhteen ylläpitäminen vaihdon aikana ei ollutkaan niin mutkantonta kuin toivoin... Kotoa saatu tuki on ollut erittäin särkynyttä sydäntä lämmittävää. Mutta ei siitä sen enempää. Ei tämä tunnehelvetti ole ainoa asia ollut joka viime viikkoina on pilannut iloni.

Aikasemmin mainitun Fresher's Fortnightin jälkeen meitä opiskelijoita on riivannut niin sanottu Fresher's flu. Jokaiseen tuntemaani opiskelijaan on iskenyt pienemmän tai suuremman kaavan flunssa ja yskä. Itsekään en tietenkään siltä pystynyt välttymään. Minun kohdallani yskä yltyi niin hankalaksi, ettei henki meinannut enää kulkea rintakehän kipeydyttyä niin voimakkaasti. Lääkäri määräsi siihen vaivaan inhalaattorin, mikä aiheutti minussa hoitomenetelmänä huvitusta. Tauti on nyt jyllännyt kaksi viikkoa ja alan olla siihen todella kyllästynyt. Vinkkejä nopeaan parantumiseen otetaan vastaan!

Kaiken itseni surkuttelun lomassa olen kyllä ehtinyt seikkaillakin hiukan. Nummi- ja kaupunkihaahuiluista ja bileistä on suoriuduttu hengissä ja koulutehtävissäkin olen yrittänyt pysyä kärryillä parhaani mukaan. Aikaa on mennyt myös tulevien tapahtumien suunnittelemiseen. Matkoja pitkin Englantia ja Skotlantia on tiedossa vielä tälle kuulle ja mukavia illanistujaisia on sovittuna monille päiville useampi kuin yksi. Rankkaa tämä hauskuus!

Olen tämän illan ajan yrittänyt keksiä suomalaisia ruokia, joita pystyisin itse valmistamaan räjäyttämättä keittiotä. Olen aina onnistunut välttämään kokkaamisen jalon taidon opettelun, mutta nyt kun muutaman kaverini kanssa saimme idean kokata joka viikko oman maamme ruokia vuorotellen, joudun minäkin yrittämään. Omaan vuorooni on vielä kolme viikkoa aikaa, mikä on hyvä, sillä tarvitsen aikaa harjoitella! Kunhan nyt keksisin mitä valmistaisin. Karjalanpiirakoita?

Mua huvittaa suuresti kuinka täällä tulee viikottain sellainen surullisen näköinen mieshenkilö tarkistamaan keittiön siisteyden jokaisessa kämpässä. Meidän keittiö on läpäissyt kauniisti joka viikko, itseasiassa me ollaan ihan SUPER-siistejä.

 Nyt jos vaikka uhraisin hetken kouluprojektille, ettei mene ihan laiskotteluksi koko perjantai.

Freshers Fortnight

Suomessa juhlitaan ensimmäisen vuoden opiskelijoita fuksiaisilla, jotka sisältävät paljon alkoholia, hullunkurista teemapukeutumista, paikasta toiseen juoksemista, fuksien nöyryyttämistä ja rankkaa juhlimista - yhen illan ajan. Sitten siirrytään jo suomalaisten rakastamaan arkeen. Englannissa yksi ilta ei riitä tähän kaikkeen. Koulu, opiskelijajärjestöt, kaikki viralliset oppaat ja muut oppilaat pitävät huolen, että jokainen ensimmäisen vuoden opiskelija tietää missä olla joka ilta kahden ensimmäisen viikon ajan. Joka ilta tärkeintä on juhliminen ja alkoholi. Koululla täytyy käydä toki näyttäytymässä, ehkä jopa kaksi kertaa noiden kahden viikon aikana. Järjestetään oppilaille tapahtumia päiväaikaankin, mutta niissäkin pidetään huoli illan juhlien promoamisesta.Tärkeintähän on uusien ihmisten tapaaminen (ja alkoholi)!

Mähän en itseasiassa ensimmäisen vuoden opiskelija olekaan, mutta kyllä vaihtareitakin kannustetaan osallistumaan kaikkeen mitä tarjolla on. Kuulin juuri eräästä vaihtarista, joka onnistui ensimmäisen kahden viikon aikana käyttämään yli tonnin verran rahaa juhlimiseen. Tokihan kaiken pitäisi olla kovin halpaa opiskelijoille, varsinkin vasta aloittaneille, mutta sanoisin, että nämä kaksi viikkoa ovat olleet paikalliselle muutenkin rankalle yöelämälle hyvin tuottoisat. Ja aloittelujuhlathan ovat yleensä yliopiston omassa baarissa, joten jos et koulun omana oppilaana maksa jo tarpeeksi lukukausimaksuja, niin voithan tukea kouluasi näinkin.

Itsehän olen niin vanha ja tylsä, etten ottanut iloa irti ihan jokaisesta tilaisuudesta. Kävin itseasiassa ainoastaan supersankarijuhlissa ensimmäisellä viikolla. Sen jälkeen olen lähinnä viettänyt iltani käymällä kavereiden kanssa syömässä tai jonkun kämpillä muuten vain rupattelemassa. Omia juhlia ollaan myös järkätty kämppikseni kanssa, joten ei tässä nyt ihan vanhoja kurppia vielä olla! Olen toki käynyt nimenomaan vaihto-oppilaille järjestetyissä juhlissa, koska niissä saa aina paljon ilmaista ruokaa (asiat tärkeysjärjestykseen!).

Omat suosikkitapahtumani freshers fortnight-kalenterista ovat siis olleet päiväaikaan järjestetyt retket, myyjäiset ja vaihto-oppilaiden pippalot. Jos olisin silloin pari vuotta sitten aloittanut opintoni tällaisessä paikassa, missä joka suunnasta kannustetaan juhlimaan ja juomaan, olisin ollut menetetty tapaus jo aikoja sitten. Enää tällainen toiminta ei saa minua innostumaan, varsinkaan koska en luota Leedsiin yöaikaan. Ihana kaupunki päivällä, pelottava yöllä. Joten humalassa könyäminen ei ole jotain sellaista, mitä haluaisin harrastaa täällä.

Nyt freshers fortnight on kuitenkin ohi, tämä on ensimmäinen päivä normaalia arkea täällä. Tosin olen kuullut, että ensimmäisen vuoden opiskelijoille koko vuosi on pelkkää juhlaa ja "uusiin ihmisiin tutustumista". Itse lähden nyt istumaan koulun penkille, mutta ensin pari kuvaa viime viikkojen illanvietoista (lisää tulee varmaan jossain vaiheessa, kunhan saan selville kenen kamera on ollut käytössä milloinkin ja kenellä kaikki kuvat ovat).

International Welcome Party

Synttärijuhlat